Metsänpeitossa

- Silloin kun menen metsään oikein ajan kanssa, hakeudun pois poluilta ja kietoudun kunnolla luonnon helmaan. Puita, sammalia ja metsän ääniä ihmetellessäni joudun toisinaan eksyksiin - en siis tiedä kovinkaan tarkkaan, missä olen. Helpoiten itseni eksyttäminen tapahtuu intensiivisesti sienestäessä, jolloin aika ja paikka unohtuvat tykkänään. Pidän kovasti kutkuttavasta hämmennyksen ja nöyrtymisen tunteesta, joka seuraa siitä, että huomaa olevansa pikkuisen hukassa; metsä tuntuu suurelta ja itse sen rinnalla pieneltä. Aistit terävöityvät, kun paikkaansa maailmassa yrittää hahmottaa.

Viehättymiseni eksymiseen juontaa kai juurensa siitä, etten ole koskaan eksynyt kunnolla. Metsä on aina ollut minulle turvallinen paikka, jonne olen kerran jos toisenkin lampsinut pakoon kaoottista maailmaa. Siksi muutaman tunnin mittainen metsään uppoaminen onkin tuntunut hätätilanteen sijaan lähinnä epätodelliselta laatuajalta, jota hektisimpinä hetkinä on kovasti kaivannut.

Etelä-Suomen metsissä, kuten Sipoonkorvessa, eksymisen olen kokenut turvallisena; käveli minne tahansa, niin lopulta päätyy tielle tai ainakin puhelinverkon ulottuviin, jolloin itsensä voi paikantaa kartalta. Totta kai on olemassa myös vaarallista ja totaalista eksymistä, jossa leikki ja fiilistely ovat kaukana. Mutta turvallista, “leikisti eksymistä” suosittelen lämmöllä kokeilemaan. Salaperäisyyden ja hämmentyneisyyden tunnussa on jotain alkukantaisen maagista, Johanna tunnelmoi.

Kansanuskomus metsänpeitosta

Metsänpeitto ei ole mikä tahansa täkki tai viltti vaan suomalaisessa uskomusperinteessä sillä tarkoitetaan tilaa tai paikkaa, johon siimeksessä samoileva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänhaltijoiden tai maahisten maailmaksikin uumoiltuun metsänpeittoon voi uskomuksen mukaan päätyä joko eksymällä tai esimerkiksi metsänhaltijan tai harakan johdattamana. Satakuntalaisessa uskomusperinteessä eksyttäjänä toimii hiidenväki, jonka polulle asteltuaan metsässä vaeltelija alkaa kiertää kehää.

Uskomuksen mukaan metsänpeitossa oleva on tullut metsän kätkemäksi. Metsänpeitossa ihmisen valtaa outo olo: luonto ympärillä hiljenee ja tuttu metsä muuttuu vieraaksi. Uskomuksen mukaan metsänpeittoon joutunut voi jähmettyä paikoilleen tai kadota muiden näkyvistä, jolloin etsijät eivät häntä hoksaa. Metsänpeitosta voi päästä pois itsekseen; kansanuskomuksen mukaan esimerkiksi nutun kääntäminen nurin tai maailman katseleminen jalkojen välistä voi auttaa. Myös erityisiä loitsuja hokevat etsijät tai päästäjä eli tietäjä voivat palauttaa metsänpeittoon joutuneen takaisin normaalioloihin.

Vaikka metsän syvimpiin sopukoihin saatettiinkin entisaikoina suhtautua pelonsekaisella kunnioituksella, metsänväen käytös koettiin kaksijakoiseksi: siinä oli läsnä koko hyvän ja pahan kirjo. Omana aikanaan tarinat olivat ihmisille totta ja metsän olentoja olikin normaalia lepytellä esimerkiksi uhraamalla kananmuna muurahaispesään; esimerkiksi sillä tavalla pidettiin yllä tasapainoa oman yhteisön ja uhkaavaksikin koetun metsän välillä.

Metsänpeitto on suomalaisten kansanuskomusten taikaperintöä, josta pikkiriikkinen osa elää edelleen.

Blogiin on tunnelmiaan jakanut Johanna Koskinen.